HTA jakaa alustatalouden kuljettajien näkemykseen taksialan kriisiytymisestä

Helsingin taksiautoilijat ry jakaa alustatalouden kuljettajien näkemykseen taksialan kriisiytymisestä

Helsingin Taksiautoilijat ry (HTA) yhtyy alustatalouden kuljettajien kasvavaan huoleen taksialan kriisiytymisestä ja vaatii hallitukselta konkreettisia toimia alan pelastamiseksi. Yhdistyksen mukaan nykyinen taksilaki mahdollistaa kuljettajien hyväksikäytön ja harmaan talouden kasvun, ja ongelmat voidaan ratkaista vain selkeillä pelisäännöillä ja tehokkaalla viranomaisvalvonnalla, jonka edellytyksenä on taksamittarit kaikkiin takseihin.

Julkisuudessa on noussut viime päivinä esiin kasvava huoli taksialan kriisistä, ja tähän näkemykseen ovat liittyneet nyt myös alustatalouden kuljettajat (Iltalehti 28.10.2025). Asia on erittäin ajankohtainen, sillä hallitus on parhaillaan valmistelemassa taksilain uudistusta. Tähän uudistustyöhön liittyen Helsingin Taksiautoilijat ry haluaa muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpon hallituksen tavoitteena on turvata työnteon kannattavuus, nykyisin taksialalla monet joutuvat työskentelemään lähes orjuuden kaltaisissa olosuhteissa.

Uber- ja Bolt-kuljettajat ovat nyt julkisuudessa kertoneet, että kyydeistä saatu korvaus on merkittävästi auton todellisia kustannuksia alhaisempi. Kyseiset yrittäjät epäilevät, että molemmat alustayhtiöt (Bolt ja Uber) saattavat käyttää saalistushinnoittelua vallatakseen markkinoita ja ovat pyytäneet Kilpailu- ja kuluttajavirastoa (KKV) tutkimaan kyseisen hinnoittelun laillisuutta.

Näkemyksemme mukaan kuljettajien hyväksikäyttö on seurausta nykyisestä taksilaista, joka ei mahdollista viranomaisille tehokasta valvontaa.

HTA ei halua paluuta vanhaan sääntelyyn. Tavoitteenamme on toimiva kilpailu, jonka edellytyksenä on selkeät ja tasapuoliset pelisäännöt, joiden mukaista toimintaa myös valvotaan. Tehokas valvonta onnistuu vain automaattisen tiedonkeruun avulla, mikä edellyttää taksamittaria valvonnan välineeksi kaikkiin takseihin.  Mittaria ei tarvita hinnoitteluun, vaan harmaan talouden torjuntaan. Se tallentaa automaattisesti kaikki auton ajotiedot, joita viranomaiset, kuten esimerkiksi verottaja, voivat valvonnassaan hyödyntää.

Taksamittarin väitetään olevan hintansa vuoksi yrittämisen este, vaikka sen kustannus on yritystoiminnan muihin kustannuksiin verrattuna mitättömän pieni. Taksamittari maksaa saman verran kuin vuotuinen taksin rengassarja, sillä erotuksella, että renkaiden käyttöikä on vuoden ja mittarin 10 vuotta.

Kysymmekin, haluaako hallitus, ja erityisesti pääministeripuolue Kokoomus, sallia harmaan talouden jatkumisen. Ilman yhteisiä pelisääntöjä ja niiden valvontaa koko taksiala, alustatalouden yrittäjät mukaan lukien, on vaarassa tuhoutua.

 

Ari Järves
Puheenjohtaja
Helsingin Taksiautoilijat ry

 

Helsingin Taksiautoilijat ry
Helsingin Taksiautoilijat ry on Suomen vanhin paikallinen taksiyhdistys, joka on perustettu vuonna 1922. Yhdistys toimii helsinkiläisten taksiautoilijoiden edunvalvojana ja kuuluu jäsenyhdistyksenä Suomen Taksiliittoon.