Yhdistys
Historia
Helsingin taksiliikenne sai alkunsa ajuri Gustaf Wilhelm Orraeuksen saatua luvan harjoittaa vuokra-autoliikennettä vuonna 1906. Matkanteko oli vielä mukavampaa ja nopeampaa vossikalla eli hevosajurilla, koska auton tekniikka tuotti jatkuvasti ongelmia…
“Linder oli herra, joka arvosti vauhdin hurman, eikä ollut mukava olla hevonen, kun Linderin auto tuli maantiellä vastaan. Se ei suinkaan ollut käynniltään äänetön vaunu -moottorin pauhu kuului kauas – minkä vuoksi paniikin pelottamat kyytimiehet pitivät tapanaan kiireesti irrottaa hevosen ajopeleistä ja syöksyä metsään hevosineen päivineen, kun auton ääni kantautui korvaan. – Se kauhu, jonka alkuaikojen autoilijat herättivät, ei suinkaan ollut käsittämätöntä, kun muistetaan miltä he näyttivät kiitäessään maakuntaa, turkkeihin käärittyinä kuin naparetkeilijät naamareineen ja suunnattomine silmälaseineen suojautuakseen kirpeää viimaa vastaan.”
(Kuvaus Suomen ensimmäisestä autosta, jonka kamariherra Hj. Linder hankki itselleen 1900. – Lainattu J. Lappalaisen mukaan.)
Tämä oli ensimmäisiä mainoksia, jossa tarjotaan taksipalveluja. Olisikohan “kyytimaksu” matkustajan oman harkinnan mukainen….
Tietääkö kukaan?
1900–1910-luku
Helsingin taksiliikenne sai alkunsa ajuri Gustaf Wilhelm Orraeuksen saatua luvan harjoittaa vuokra-autoliikennettä vuonna 1906. Matkanteko oli vielä mukavampaa ja nopeampaa vossikalla eli hevosajurilla, koska auton tekniikka tuotti jatkuvasti ongelmia. Autoliikennettä varten ei ollut vielä mitään sääntöjä ja ehtona Orraeuksen saamalle luvalle oli, että kun liikennesääntöjä tulee, niitä noudatetaan.
Autoliikenteen järjestyssääntö vahvistettiin 22.07.1907. Omat järjestyssäännöt ammattimaisen automobiililiikenteen harjoittamiselle annettiin puolestaan vuonna 1911. Samana vuonna autoihin tuli pakollisiksi taksa ja taksamittarit. Vuokra-autoliikenteellä oli vielä yläluokkainen, kallis leima. Liikenteen alkaminen kertoi kuitenkin uudenaikaisuudesta, elintason noususta, “helpommasta elämästä”.
Järjestyssäännöt ja taksa automobiililiikenteelle Helsingin kaupungissa 1914
1 §. Automobiililla ymmärretään näissä järjestyssäännöissä jokaista henkilöjen taikka tavarain kuljetukseen käytettävää ajoneuvoa, jota kuljettaa voimakone (moottori) ja joka ei ole tarkoitettu kiskoilla kulkevaksi
2 §. 1 mom. Automobiilissa tulee olla:
ohjauslaite, jonka avulla automobiili varmasti voi väistää ja helposti kääntyä;
kaksi toisistaan riippumatta toimivaa jarrua, joista kumpikin on niin voimakas, että automobiilin voi heti pysäyttää; ja tulee samalla toisen jarrun, jollei eri laitetta sitä tarkoitusta varten ole, olla niin laitettu, että automobiilin myös jyrkissä nousuissa voi sen avulla estää kulkemasta taaksepäin;
laite, jolla moottorin paikalla voi pysähdyttää taikka käyttöpyöräin yhteydestä erottaa;
laite, jolla estää automobiiliä lähtemästä itsestään käyntiin;
automobiilissä, jonka oma paino on 250 kilogrammaa suurempi, peräytyslaite; sekä
sovelias koneellinen merkinantolaite (hälyytystorvi)
2 §. 2. mom. Sinä aikana, jolloin katuvalaistus on käytännössä, on sen ohessa pidettävä; nelipyöräisen automobiilin etupuolella kaksi lyhtyä, sijoitettuina kumpikin eri puolelleen vaunua ja yhtä korkealle maasta sekä varustettuina valkealla valolla ja valaisten tien kirkkaasti ainakin 10 metrin pituudelta automobiilin edessä, sekä kolmipyöräisen automobiilin etupuolella yksi tuollainen lyhty; automobiilin takana yksi, niinikään valkealla valolla varustettu lyhty, joka selvästi valaisee automobiilin tunnusmerkin.
Havaintoja automatkasta: Runar Schildt/Uusi elämä-novelli, v.1912.
“…Åke ja pikku Wally asettuivat ensimmäiseen autoon ja antoivat Erik Wallinin istua kuljettajan vieressä.
– Kaivopuiston ympäri! huusi Mikael. – Me tulemme perässä!
Matkaan lähdettiin niin, että suihki. Etäällä taivaanrannassa sulivat lyhtyrivit yhteen, aivan kuin pakenevien tulikärpästen aura olisi lentänyt heidän edessään. Kumipyörien suhina kosteaa katua vasten kuulosti nopeilta siiveniskuilta. Täysikuu seivästyi hetkeksi Saksalaisen kirkon torniin. Eteläsataman vesi lepäsi mustana ja tyvenenä kuin metsälampi, kunnes Suomenlinnan valonheitin kumosi sinivalkean kiilansa yli kaupungin ja Katajanokan tummat talomassat kohosivat esiin kuin aavekaupunki. Sivukaduilta syöksyi muita autoja kuin lohikäärmeitä luolistaan, silmät villisti liekehtien, möyryten ja purskuttaen myrkyllistä hengitystään.
– Me lennämme! Me lennämme! huudahti pikku Wally ihastuksissaan ja Åke tunsi hänen sydämensä nopeat lyönnit ohuen päällystakin alla.”
Gustaf Mattsson, v.1912
“Eilen tein havaintoja Turuntien sekä siitä haarautuvien Seurasaaren ja Eläintarhan teiden automobiililiikenteestä. Kauniissa auringonpaisteessa ajeltiin kiihkeästi, ohitse meni ajoittain kuusi autoa minuutissa. Automobiiliajeluhan on meillä, kun mennään taksarajan yli, melko kallista lystiä. Juhlallinen puoli asiassa on kuitenkin se, että 75 pros. huviajelijoista oli `yksinkertaista väkeä´, jolle tavallisessa elämässä markan sinne tai tänne pitäisi näytellä jonkinlaista osaa. Kymmenkunta kuormallista pikkuporvareita ja palvelusväkeä pani ajeluun muitta mutkitta 5 tai 10 markkaa tai enemmänkin. Se suotakoon heille täydestä sydämestä, kummallista vaan, että kaikilla on varaa.”
Ab AUTO Oy :n Adler; huomaa merkinantotorven koko.
Autoilija Einari Emil Laakso v.1914 Tähtitorninmäellä.
Lampaan-nahalla, kuten ajan tyyliin kuului.
Saappaan kärjet olisi voinut kiillottaa, vai ennättiköhän,
kun keikkojen välissä piti käydä kuvassa.
1920–1930-luku
1920-luku
1920-luvulla vossikoiden merkitys pieneni, kun autoteollisuus nousi lamasta sotien jälkeen. Autoista oli tulossa hyödyke ja ammattimaiseen ajoon myönnettiin enemmän lupia sekä asemien määrää lisättiin. Autokannan ja toiminnan laajentuessa viranomaiset tiukensivat valvontaa.
Vuonna 1922 perustetun Autonkuljettajain Yhdistyksen ensimmäisiä tehtäviä oli saada yhtenäinen taksa ja ajopukumalli. Talojen parempaan numerointiin ja katujen kunnossapitoon kiinnitettiin myös huomiota. Autot jaettiin kolmeen eri luokkaan, niiden kunnon mukaan.
20-luvulla perustettiin erityiset Ford- ja Citroen vuokra-autoyhtiöt. Korkeat tullimaksut polttoaineelle ja renkaille edesauttoivat Autoilijoiden Kauppa Osakeyhtiön perustamista. Ammattimainen liikenneohjesääntö vuokra-autoille tuli voimaan vuonna 1929.
Koska yhdistys tarvitsi toimintaansa varten varoja, se alkoi järjestää iltamien lisäksi autokilpailuja. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin 18.9.1927 Käpylän raviradalla.
Havaintoja automatkoista:
Autoilija-lehti 4/1927
“Matkustajat muuttuvat lakkaamatta: Sikaariaan polttavia liikemiehiä, joiden kiireessäkin on täsmällisyyttä, hätääntyneitä pikkurouvia, jotka päästävät kimeän kirkaisun jokaisessa kadunkulmassa ja pyytävät, ettei vaan ajettaisi koirien tai kyyhkysten päälle, rakastuneita pareja, joiden huokaus kuuluu koneen surinaa äänekkäämmin, ihmisiä, joita lennätetään sairaalaan tai tuodaan sieltä pois, noita kaikkia kiireisiä, joiden äänessä soi joko itku tai nauru tilanteen mukaan, kaikkia heitä joutuu suurkaupungin autonkuljettaja kuulemaan ja hetken heidän matkaansa seuraamaan…”
Reino Lauri Vuokra-auto A 4115, kuljettajan muistelmia
“Meissä on jotakin hämähäkkimäistä, saalista väijyvää, kylmästi laskevaa, sitkeästi vaanivaa…Vaivun tylsään odotukseen, jossa ainoana kiihottimena on keikka…Äskeinen kiihkeä ajo on turruttanut aivoni, jäykistänyt ne laskevaksi koneistoksi: Keikka – niin ja niin monta henkeä, niin ja niin monta kadunväliä…Taksamittari! – niin ja niin monta markkaa…Mittaan työtäni eräänlaisella tilavuus- ja pituusmitan yhdistymällä, uudenaikaisella mittayksiköllä. Minulle merkitsevät yksilöt hyveineen ja paheineen iloineen ja kärsimyksineen vain keikkaa, joka liikkuu, lähestyy, nousee autoon, muistaa sulkea ovet ja – muuttuu viimein rahaksi, jonka pistän kädestä taskuun, entisten lisäksi.”
1930-luku
1930-luvun ongelmana oli pula-aika ja heikko ajotilanne.
Autoistuvassa yhteiskunnassa ostettiin aikaa ja toiminta alkoi olla järjestyneellä pohjalla. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen amerikkalaiset mallit valloittivat pirssit melkein täydellisesti. Autoilijain Kauppa Osakeyhtiö ajautui konkurssiin luottotappioiden ja ostokyvyn heikentymisen vuoksi. Yhdistys yritti alentaa tullimaksuja ja liikenneturvallisuuteen kiinnitettiin huomiota parantamalla mm. katuvalaistusta. Käytössä olivat edelleen taksamittari ja luokkamerkit.
30-luvulla siirryttiin myös vuorotyöhön ja autot jaettiin kahteen ryhmään. Polttoaineen saaminen vaikeutui 30-luvun lopussa, minkä vuoksi päädyttiin siihen, että pirssiauto voi käydä myös hiilikaasuttimella.
Reino Lauri Vuokra-auto A 4115, kuljettajan muistelmia/jouluaatto:
“Puhkuen ja läähättäen palvelivat lumiset autot joulukiirettä. Riensivät palavissaan ja mölähdellen läpi nietosten, liukastelivat sokastuneina mäissä…
…Ovet takanani paukahtelevat, äänet ja osoitteet vaihtuvat, ja kaikesta jää jäljelle vain rypistynyt, kiireessä käteeni työnnetty raha…
Kantamus toisensa jälkeen ahtautuu viereeni, jalkoihini, taakseni ja viimeisenä tunkeutuu tämän kaiken hyvän haltija synnyttämänsä ahtauden keskelle, hymyilevänä ja tyytyväisenä… – Ajakaa nopeasti!”
Autoilijan ääni, näytenumero 3/1937
Päivän puheenaihe.
Siihen aikaan kun isä osti lampun, oli elintaso maassamme alhaisempi kuin nykyään, vaikka työtä tehtiinkin lujasti. Tieteen ja tekniikan kehitys on tehnyt mahdolliseksi lyhentää työpäivän pituutta lähes puolella, ilman että ihmisten toimeentulo olisi siitä kärsinyt. Päin vastoin on nykyajan ihmisten saavutettavissa sellaisia elämän mukavuuksia, joista ei olisi voitu uneksiakkaan muutama kymmenen vuotta sitten.
Rinnan muun teknillisen edistyksen kanssa ovat myös kulkuneuvot parantuneet. Ilman niitä nykyinen elintaso olisi tuskin mahdollinen. Automobiili on kulkuneuvoista tärkeimpiä. Niiden merkitys on liikenteessä jo tavattoman suuri ja tulee epäilemättä vielä kasvamaan. Sanotaan jo ettei auto ole ylellisyysesine, vaan ihan jokapäiväiseen leipään kuuluva, vaikka oppi-isämme, Lutherus, on ymmärrettävistä syistä jättänyt sen pois luetteloistaan. Ainakin voitanee olla yksimielisiä siitä, että ammattiautoilijain ajoneuvot eivät ole ylellisyystavaraa.
Upea univormu, ajolasit -hanskat ja kaikki.
Oldsmobile vm 1920 ja autoilija Emil Turpeinen
Autoilija Eino Vainio vuoden 1928 Peerless autossaan (6 sylinteriä / 62 hv !!). Kuva otettu noin 1935.
HALDA taksamittari.
1940–1950-luku
1940-luku
1940-luvulla oli pulaa kaikesta.Vuokra-autojen käyttöön vaikutti muiden vaihtoehtoisten kulkuvälineiden puute. Paremmat autot otettiin sotaan puolustusvoimien käyttöön ja taksiautokannan muodostivat etupäässä 30-luvun amerikkalaismalliset autot. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö vahvisti liikennelupakiintiöt lääneihin ja kaupunkeihin v.-47. Bensiiniä säännösteltiin ja polttoainetilanne johti Helsingissä vuokra-autoilijoiden lakkoon. Autoihin rakennettiin puukaasua kehittävät “häkäpöntöt”. Autot jaettiin kolmeen ryhmään; päivisin ajettiin kahdessa vuorossa ja yövuorot olivat vapaaehtoisia. Käyttöön otettiin myös yö-, sunnuntai- ja juhlapyhätaksa. Jos autoilija hankki puukaasuttimet, sai hän ajaa ajovuorot vapaasti.
Lääkäri Leo Noro, potilaskertomus:
Mies oli 46-vuotias häkäauton kuljettaja, joka kertoi aikaisemmin olleensa terve. Hän säilytti autoaan vajassa, jossa ei ollut minkäänlaisia tuuletinlaitteita, ja auto oli aina käynnistettävä sisällä. Vuosi sitten hän sai vajassa akuutin myrkytyksen, menetti tajuntansa ja hoidettiin muutamia päiviä Kirurgiassa. Sen jälkeen hän on jatkuvasti tuntenut etenkin iltaisin ajosta tultua päänsärkyä, huimausta ja väsymystä. Viime kuukausina muisti on huomattavasti huonontunut: asiakkaiden nimet eivät pysy mielessä, eivät myöskään jokapäiväiset asiat. Vaimon kertoman mukaan hän on muuttunut viime kuukausina ärtyisäksi ja hermostuneeksi. Viime aikoina sydän on ruvennut helposti tykyttämään ja portaita noustessa on tuntunut hengenahdistusta. Vuoden aikana hän on laihtunut 6-7 kg…Tutkittaessa havaitaan, että potilas on apaattinen, vastailee kysymyksiin valitellen…Päästyään sairaalasta mies sai taas parin päivän kuluttua akuutin myrkytyksen, minkä takia joutui sairaalahoitoon. Kehoitin häntä vaihtamaan ammattia.
Helsingin Vuokra-autoilijat ry:n kirjeenvaihtoa viranomaisten kanssa:
Yhdistys valitti mm. hiilien huonoa laatua ja vajaita pusseja, toivoi asemille tuhkapönttöjä, ja koetti saada niitä autoilijoita, jotka eivät saaneet autoaan liikennöitävään kuntoon, kaupungin töihin. Autoilijoille pyydettiin myös vuorotyötä tekevien C-leipäkorttia, siinä ei kuitenkaan onnistuttu. Oman ongelmansa muodosti teiden ja katujen heikkenevä kunto sekä kaduille pommitusten aikana levinneet lasinsirpaleet.
1950-luku
1950-luku oli kehitystä eteenpäin vievää aikaa. Ajotoimintaan eniten vaikuttivat olympialaiset ja yleislakko. Olympialaiset vuonna –52 loivat paineita autojen uusimiseen, esteenä oli kuitenkin lisenssien saamisen vaikeus. Ammattiautoliitto käynnisti kampanjan, jotta kalusto saataisiin uusittua kisoihin. Tilannetta yritettiin kohentaa tuomalla USA:sta Checker Cab-autoja. Kestävimmän ratkaisun toi kuitenkin Konela Oy esittelemällä Pobedan, jonka “vakiovarusteisiin kuului lämmityslaite”. 50-luvulla tulivat uudet taksamittarit, vapaavalomerkki ja pakollinen ajopäiväkirja, myös autontilausjärjestelmä uudistui.
Taksitarkastaja aloitti toimintansa v.-55. Seuraavana vuonna Hietalahdenkadulle avattiin oma toimisto ja aloitettiin oman lehden, Helsingin Vuokra-autoilijoiden Uutiset, julkaiseminen.
Autopula oli suuri ja amerikasta tuotiin jo valmiiksi loppuunajettuja Checkereitä joista usein yhdistelemällä saatiin käyttökelpoinen ajopeli
Nimimerkki “Nais-taksi” /Ammattiautoilija 11/1955, 26
“Naapuriss’ on pari nuori, … Iltamissa käydä täytyy …Häitä kohta laitetaan, nyt on heillä suuri huoli, tyttöjäkin mukaan löytyy… siinä taksi tarvitaan. Tulee uutta elämätä, …tietäähän ne nuorten retket, Eipä riitä suinkaan yksi, käsissä on suuri hätä! monet ihanaiset hetket saakin olla kymmenyksin… Silloin mulle soitetaan: autossa kun nähty on, …Taas on siinä pari nuori, Nopeasti viemään vaan… taksi siin’ on verraton. Vuoden päästä heillä huoli…”
Ammattiautoilija-lehti, kannanotto Olympialaisiin:
“Siksipä nytkin, kun suuri maailma on väellään kansoittanut maamme, etenkin pääkaupungin, kielten sekamelska helkkyy ympärillämme, autoomme pyrkii kyydin tarvitsijoita, joiden puheesta emme ymmärrä halaistua sanaa, niin tähän tukalaan tilaan joutuen saamme lievennystä käyttäytymällä ystävällisen kohteliaasti. Hyvän tahdon ilmaus ymmärretään kaikilla maailman kielillä.”
Vuonna 1946 jouduttiin polttoaineen kanssa touhuamaan jonkin verran enemmän. Tässä Eino Jaakkola vm. 1937 Dodgen “häkäpöntön” ääressä vuonna 1946.
Mercedes Benz 170 DS vm. 1950 II luokkaan tämäkin hieno Mersu.
Uutta “amerikan rautaa” tarkastelee autolija Toivo Keskinen vuonna 1951.
Pobeda oli 50 luvulla yleisimpiä taksiautoja, tämä kuva v. 1956.
1960–1990-luku
1960-luku
60-luvulla talouselämä piristyi ja kauppa- ja ravintolaelämä elpyivät. Dieselkäyttöiset autot lisääntyivät ja Mercedes Benz teki läpimurron. Vuonna 1960 koko maahan myönnettiin taksiautoja varten 700 lisenssiä. Ula-autojen osuus lisääntyi ja tilausten määrä kasvoi.Yritysten kanssa tehtiin luottoon perustuvia kuljetussopimuksia. Taksamittarit muuttuivat sähkökäyttöisiksi. Ensimmäinen Union-huoltoasema perustettiin Kivelänkadulle; Alix-baari oli taksimiesten paikka vuoteen –69, kunnes se purettiin hotelli Hesperian tieltä. Tilalle tuli Eläintarhan Union, jossa oli myös pesu- ja huoltohallit sekä kahvio.
Vuonna 1965 hankittuja Mersuja.
1970-luku
1970-luku oli osittain nousukautta. Tuotteiden ja palveluiden kallistuminen pakotti alan taksankorotuksiin. 70-luvulla taksit saivat liikenteellisiä erikoisoikeuksia saadessaan luvan käyttää ns. julkisen liikenteen kaistoja. Käyttöön tulivat taksiruudut, huomiota kiinnitettiin myös taksiasemien sijoitteluun. Markkinointia ja luottokuljetusten määrää lisättiin. Vuonna 1974 otettiin käyttöön autontunnistamislaitteisto eli ID-järjestelmä, sekä varausjärjestelmässä mahdollisuus ennakkotilaukseen. Omaa koulutusta kehitettiin muuttamalla 10 tunnin kuljettajakurssi 36 tuntiseksi.
Vuonna 1970 tehdyn taksitutkimuksen mukaan ensisijaisia syitä taksilla matkustamiseen olivat taksin mukavuus, kiire, alkoholi, ajankohta, ei muita kulkuneuvoja, säätila, asiakkaan puutteellinen paikallistuntemus, liikennevaikeudet ja pysäköintipaikkojen puute.
Taksikomitea, v.1971, mietintö:
- Taksiruudut, joilla pyrittiin helpottamaan oleellisesti lisääntyneiden pysähtymiskieltojen takseille aiheuttamia vaikeuksia. Ruutuja alettiin kokeilla vuonna 1972 Helsingissä Adlonin, Vaakunan ja Stockmannin edessä, Perunatorilla, Mikonkatu 8:n kohdalla sekä Kaisaniemenkadulla elokuvateatteri Bostonin edessä. Tavoitteeksi asetettiin, että ruutuja olisi ydinkeskustassa periaatteessa jokaisella korttelin mittaisella katuosuudella. Muualla kaupungissa niitä sijoitettiin pääasiassa niin sanottujen taksikohteiden edustalle, toisin sanoen hotellien, ravintoloiden ja muiden runsasta taksiliikennettä aiheuttavien paikkojen luo.
- Taksiasemien sijoittelu otettiin myös uuden harkinnan kohteeksi. Tässä tuli ottaa huomioon erityisesti työasiointiliikenteen vaatimukset eli asemat piti sijoittaa työpaikkakeskittymien ja asiointikohteiden kannalta parhaaseen paikkaan. Myös julkisen liikenteen jatkoyhteydet ja jalankulkuvirrat tuli ottaa huomioon.
Pintaliikenteen pysäkkiterminaalien ohella komitealla oli mietittävänään myös metroasemien taksiliikenne. Se ehdotti jopa, että asiakas voisi taksimaksun suorittamisen yhteydessä lunastaa myös metrolipun. Myös asemien mitoitus otettiin harkittavaksi, tilan tuli riittää myös ruuhkanhuippujen hoitoon.
- Liikenteelliset erikoisoikeudet olivat eräs tapa helpottaa taksien liikkumista. Aiemmin taksi oli ollut samassa asemassa yksityisen henkilöauton kanssa. Nyt katsottiin, että taksien asema “julkisen liikenteen osana ehdottomasti puoltaa niiden asettamista tiettyyn liikenteelliseen etuoikeusasemaan yksilöllisen liikenteen suhteen”. Tärkein toimenpide oli bussikaistojen avaaminen myös takseille. Näitä kaistoja oli alkanut ilmestyä pääkaupunkiin vuodesta 1972, mutta taksit niille päästettiin vasta vuonna 1976. Taksit otettiin huomioon myös järjestelyissä, joissa kokonaisia katuosuuksia varattiin julkisen liikenteen käyttöön. Oma merkityksensä oli myös sillä, että taksit voitiin tietyissä tapauksissa rinnastaa huoltoliikenteeseen “huoltoajo sallittu” – kyltin voimassaoloalueella. Näin pyrittiin välttämään tilanne, jossa taksi odottaa kadulla ja asiakas oven edustalla sisäpihalla.
- Varausjärjestelmään komitea esitti ennakkotilausmahdollisuuden kehittämistä, sillä Helsingistä sellainen puuttui. Pitemmällä aikavälillä esitettiin radiopuhelinverkon automatisointia. Automaattinen tunnistusjärjestelmä, jossa auton tunnus välittyi keskukseen tangentin painalluksella oli tuolloin jo työn alla. Se otettiin käyttöön keväällä 1974.
1980-luku
80-luvulla useat autoilijat joutuivat arvioverotuksen vuoksi taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen. Tilanne normalisoitui, kun käyttöön otettiin eri osapuolia tyydyttävät ajopäiväkirjat. Vuosikymmenen toinen suuri kiistaa herättänyt asia oli kokeilu yhteisliikenteeseen siirtymiseksi. Käytäntö vakinaistettiin vuonna -88 koskemaan tiettyjä yhteisliikenteen asemia. Luotto- ja pankkikorttien sekä taksisetelien käyttöönotto laajeni suuresti vuodesta 1983 alkaen.
Asiakaspalvelun ja ajojen määrän lisäämiseksi parannettiin ula-toimintaa. Atk-pohjaiseen tilausjärjestelmään siirtymistä vuonna 1989 perusteltiin autonsaannin paranemisella, ennakkotilausten mahdollisuuksien laajenemisella, kustannusten alenemisella, ajovuorosuunnittelun helpottumisella, turvallisuuden lisääntymisellä ja hukka-ajon vähenemisellä.
1990-luku
Talouden nousukausi muuttui laskusuhdanteeksi vuosikymmenen taitteessa. Yksi vuosikymmenen suurista uudistuksista oli yksityiskohtaisen, nopean ja joustavan data-järjestelmän kehittäminen. Taksamittari ei ollut enää pelkkä maksunosoitin. Se oli pienimuotoinen tietokone, joka keräsi tietoa ajotapahtumista.
“Järjestelmässä asiakkaan tilaus syötetään tietokoneelle, joka etsii lähimmän vapaan taksin ja lähettää tilauksen autossa olevaan päätteeseen. Kuljettaja saa tilauksen kirjallisena. Välityksen alkaessa oli Helsingin ympäristön Ula-Taksiosuuskunnan alue jaettu 200 ruutuun ja tietokoneelle oli syötetty ennakolta 24000 pääkaupunkiseudun osoitetta. Vapaa tai pian vapautuva taksi ilmoittaa keskukseen sijaintinsa ruudukolla. Järjestelmä pystyy ohjaamaan autoja niille alueille, joilla kysyntää on. Kuljettaja voi myös itse tarkistaa kunkin ruudun tilanteen ja siirtyä tarvittaessa paremmille apajille.”
Uuden, oman toimitalon avajaisia pidettiin Metsälässä 22.4.1991.
